Ajankohtaista, Etusivu, Liittohallitus

Timo Keisala ehdolla SONKin puheenjohtajaksi

 

Olen jo pitemmän aikaa pohtinut omaa vaikuttajapolkuani ja sitä miten voisin edistää enemmän opiskelijoiden hyvinvointia, sekä sosialidemokraattisia arvoja suomalaisessa opiskelijayhteisössä. Tulin siihen lopputulokseen, että minulle paras tapa vaikuttaa on toimia SONKin puheenjohtajana. Siksi päätinkin nyt hakea teiltä kaikilta sonkkilaisilta luottamusta tähän vaativaan tehtävään.


SONK ja Oulun demariopiskelijat ovat minulle todella rakkaita järjestöjä. Olen saanut kasvaa näissä järjestöissä vaikuttajana ja ihmisenä. Näissä järjestöissä toimiessani olen saanut toteuttaa tapahtumia, ottaa kantaa poliittisiin aiheisiin, puhua politiikasta, osallistua erilaisiin vaaleihin ja kaikista tärkeintä, olen saanut tutustua mahtaviin, sekä osaaviin politiikasta kiinnostuneisiin ihmisiin. Olen saanut myös todella paljon ystäviä näistä uusista tuttavuuksista.


Oulun demariopiskelijoiden lisäksi toimin kuluneen vuoden ajan SONKin liittohallituksen jäsenenä. Liittohallituksessa tuli opittua paljon uutta valtakunnallisesta vaikuttamisesta, mutta monet asiat olivat myös ennestään tuttuja. Haluan tässä kohtaa osaltani myös kiittää SONKin nykyistä puheenjohtajaa Ville Kurttia, joka toimi ansiokkaasti liittohallituksen vetäjänä menneen vuoden ajan. Vaikka vuosi 2021 oli valtakunnallisen vaikuttamisen osalta haastava koronapandemian takia, onnistuimme mielestäni varsin hyvin.


Oulussa vietettyjen puheenjohtajavuosien, sekä liittohallituksessa vietetyn vuoden jälkeen koen nyt, että minulla on velvollisuus, sekä tarvittavat taidot ja ominaisuudet SONKin eteenpäin viemiseksi. Haluan kehittää demariopiskelijoiden brändiä, jotta yhä useammat opiskelijat kokevat SONKin itselleen hyväksi ja liittymisen arvoiseksi opiskelijajärjestöksi. Lisäksi on tärkeää, että SONK tuo vahvasti esille niitä poliittisia kantoja ja arvoja, joiden vuoksi sosialidemokraattinen opiskelijajärjestö on olemassa. Tasa-arvo, vapaus, yhdenvertaisuus ja solidaarisuus ovat arvoja, jotka tarvitsevat puolustajia myös tulevaisuudessa. Korkeakouluissa ja toisella asteella on vielä paljon tehtävää, jotta nämä sosialidemokratian arvot toteutuvat.


Haluan edistää sitä, että SONKin toiminnassa kaikki opiskelijat koulutusasteesta tai koulusta riippumatta pystyvät saamaan äänensä kuuluviin ja vaikuttamaan. Lisäksi haluan pyrkiä aktivoimaan paikallisosastoja tukemalla, kannustamalla ja auttamalla. Mielestäni SONKin kaltainen järjestö ei saavuta menestystä muuta kuin kovalla työllä, tahdolla ja uusilla visioilla tulevaisuudesta. Koen, että minulta löytyy näitä kaikkia. Minulle on tärkeää, että SONKissa keskitytään jatkossa myös jäsenistön aktivointiin ja jäsenhankintaan entistä enemmän. Tarvitsemme myös jatkossa aktiivisia, päämäärätietoisia, osaavia, inhimillisiä ja ahkeria demariopiskelijoita. Lisäksi on erityisen tärkeää, että SONK tarjoaa jäsenistölleen turvallisia, sekä laadukkaita tapahtumia, joissa kaikki voivat tuntea olonsa tervetulleiksi.


Mikäli SONK ry:n 54. liittokokous suo minulle tukensa marraskuussa, lupaan olla luottamuksen arvoinen puheenjohtaja tälle järjestölle. Lupaan antaa puheenjohtajana kaikkeni sen eteen, että SONK on ensi vuonna valtakunnallisesti vaikuttava, houkutteleva, arvokas, yhteisöllinen ja inhimillinen järjestö, josta koko SONKin jäsenistö voi olla ylpeä!

Timo Keisala