Hallituksen on erottava, jos se ei pysty sopimaan asioista yhdessä.
Sosiaali- ja terveysministeri @willerydman julkaisi eilen uudet käsittämättömät kriteerit sote-alan järjestöjen avustuksille (STEA-avustuksille), mikä jatkaa hallituksen linjaa ajaa pikkuhiljaa alas suomalaista järjestökenttää ja kansalaisyhteiskuntaa. Alle vuorokaudessa ministeri- ja hallituskumppanit kuitenkin yksi kerrallaan ampuivat alas uudet kriteerit niiden yhteisen käsittelyn puutteen vuoksi.
”Hallituksessa asioista sovitaan yhdessä. Oikeusvaltiossa kansalaisyhteiskunnan on voitava luottaa oikeudenmukaiseen ja avoimeen päätöksentekoon sekä hyvään hallintoon, jossa järjestöillä on myös rahoituksensa suhteen jonkinlainen oikeusturva. Ministerin sooloilu järjestöleikkauksissa ja muiden ministerien kova vastustus asiassa on osoitus siitä, että ministeri Rydman ei kykene hallitsemaan tehtäväänsä”, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Miku Kuuskorpi.
Järjestökenttämme on laaja ja kansalaisjärjestöt ovat keskeinen osa yhteiskuntaamme. Ne tarjoavat palveluja, vertaistukea, neuvontaa ja ohjausta sekä vapaa-ajan harraste- ja vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia. Kansalaisjärjestöt tekevät myös tärkeää yhteiskunnallista vaikuttamistyötä, minkä ministeri yrittää selkeästi yliampuvilla päätöksellään hiljentää.
”STEA-avustusten kriteerien muokkaaminen on nyt johtamassa siihen, että keskeinen osa sote-kenttäämme ajetaan kaasu pohjassa päin seinää. Päätös ei koske pelkästään avustusta saatavia järjestöjä vaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka saavat elintärkeitä palvelujaan juuri järjestöjen kautta. Terveys- ja hyvinvointivaikutukset päätöksellä ovat todennäköisesti välittömiä”, päättää Demariopiskelijoiden puheenjohtaja.
Järjestöavustusten kriteerien ei tule oikeusvaltiossa olla yhden ministerin ideologisesti johdattelemia, vaan avustusten jaon on perustuttava virkamiesten valmistelemiin, hallituksen yhdessä hyväksymiin sekä ennakoitaviin ja ennakkoarvioituihin kriteereihin. Järjestöillä on myös oltava oikeus tulla kuulluiksi avustuskriteeriensä muutosten valmistelussa. ”Vahvassa ja välittävässä Suomessa” ministeri ei yksin puuhastele omia avustuskriteerejään virkamiesten yli ilman hallituskumppaneiden yhteistä hyväksyntää.
Sosiaali- ja terveysministeriön ja Wille Rydmanin lisäksi avustuksia kansalaisjärjestöille jakavat muun muassa oikeusministeriö ja Leena Meri, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Mika Poutala sekä ulkoministeriö ja Elina Valtonen. Jos jokainen avustuksia jakava ministeri tai ministeriö alkaa nyt yksi kerrallaan sooloilemaan kansalaisjärjestöjen avustuskriteerien kanssa ilman hallituspuolueiden yhteistä käsittelyä tai virkamiesten esitysten yli, osoittaisi se jälleen, ettei hallituksessa ole enää vallitse luottamusta tai toimintakykyä.
Jos hallitus aikoo istua kautensa loppuun, on sen viimeistään nyt viimeisen toimintavuotensa aikana kerättävä itsensä ja saatava rivinsä suoriksi. Parempi kaikille suomalaisille kuitenkin olisi, että hallitus eroaisi jo nyt, Jotta Suomeen saataisiin luottamusta rakentava toimintakykyinen hallitus.